Tekniikan Maailma oli valinnut testiinsä neljä järjestelmäkameraa, joilla onnistuu videoiden kuvaaminen hyvin. Testin alussa videokuvaamisen todettiin vaativan mikrofoni- ja kuulokeliitännän, kääntyvän näytön sekä valotuksen käsisäädön. Testiin kamera pääsi, kun siinä oli vähintään kolme yllä mainituista ominaisuuksista.
Lisäksi kaikissa testatuissa kameroissa oli eurooppalaisen pal-normin mukainen 25p-, 50i, tai 50p-tallennus. Tämän tärkeyttä perusteltiin sillä, että tällöin myös perinteisellä videokameralla kuvattua materiaalia voi yhdistää samaan videoon.
Testattujen kameroiden hinta asettui noin 1150 – 1600 euron väliin objektiiveineen.
Testin tekstiosuudessa arvioitiin pääasiassa videointiin liittyviä ominaisuuksia, kuten testin idea olikin.
Testi sisälsi laajan taulukon, johon oli koottu monipuolisesti kameroiden ominaisuuksia helposti vertailtavaan muotoon. Taulukosta selvisi muun muassa videokuvan ominaisuudet sekä näytön ja etsimen tiedot. Lisäksi testiin oli koottu mittaustuloksia, kuten tarkkuutta kuvan reunoilla.
Testatut kamerat arvioitin seuraavien ominaisuuksien perusteella, käsiteltävyys (25%), valokuvat (20%), videot (20%), hämäräkuvaus (20%) ja ominaisuudet (15%). Suluissa oleva prosentti kertoo kyseisen ominaisuuden painoarvon.
Testin lopussa jokainen kamera arvioitiin omassa osiossaan. Tässä yhteydessä kerrottiin mitä hyvää ja mitä huonoa kamerassa oli sekä annettiin yleisarvosana.
Kommentti testistä: Testi kannattaa ehdottomasti lukea, jos järjestelmäkameran video-ominaisuudet ovat tärkeä kriteeri kameran valinnassa.
[ad#testikamerat]
Testin tiedot
Testivoittajat (samat pisteet)
Nikon D5300
Panasonic DMC-GH3
Testi on julkaistu
Tekniikan Maailma 03/2014, sivut 16-21
Testin voi ostaa
Tekniikan Maailman lehtiarkistosta.
Testatut järjestelmäkamerat
- Canon EOS 70D
- Nikon D5300
- Panasonic DMC-GH3
- Pentax K-3
Hei.
Vieläkö on saatavissa TM numero jossa olette testanneet Nikon mm Nikon d5300 kameran. Ostin juuri sellaisen ja tuo testi kiinnostaa kovasti. Jos sen voi saada niin kuinka lehden/testin maksaminen onnistuu.
Yst: Matti Pihlaja.
Lyhingintie 69
61600 Jalasjärvi.